Kostodelegaation tärkein henkilö oli ympäristötoimenjohtaja. Isännöitsijän kokoamaan joukkoon kuului terveystarkastajaa ja vanhuspuolen henkilöstöä, mutta tolkun ihminen oli ytj, joka totesi isäni asunnon asumiskelvottomaksi. Koska tapaaminen oli rähinää ja huutoa, oli ytj myös vakuuttunut siitä, ettei isälläni ollut arviointikykyä oman terveytensä ylläpitämiseen. Paikalle koitettiin soittaa terveyskeskuslääkäriä, mutta kesäkandi ei ymmärtänyt miksi hänen läsnäolonsa olisi tärkeää tahdonvastaiseen hoitoon saattamisessa silloin, kun asiakas ei itse sitä (tietenkään) tahtonut, niin vuori oli siirrettävä profeetan luo. Ytj soitti paikalle poliisin ja ambulanssin ja pakkasi isäni lanssikyydillä TK:n, josta saatiin tahdonvastaisen hoidon lausunto ja matka jatkui keskussairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.
Välipysäkkinä oli ollut suurempi TK minun asuinpaikallani, jonne lähdin isääni etsimään saatuani soiton sosiaalitoimesta. Isääni oli etsimässä myös ytj antaakseen lausunnon asumiskiellosta. Sain siis vaihtaa sanasen hänen kanssaan. En keksi mitään muuta sanaa kuvaamaan tätä miestä, kuin "karismaattinen". Hän oli vakuuttava ja määrätietoinen ja olin äärimmäisen helpottunut ja kiitollinen asioiden saamasta käänteestä. Jäin vielä istumaan TKn vastaanottoon jättääkseni yhteystietoja. Sairaanhoitaja ojensi valtavan tukun nenäliinoja ja niinpä niille tarvetta olikin purskahdettuani raivokkaaseen itkuun.
"Asumiskiellon perusteena on asunnossa olevien jätteiden ja ulosteiden aiheuttama haju-, mikrobi- ja hyönteishaitta asukkaalle ja naapureille."
Sosiaalitoimesta soiteltiin jälleen. Kämppä olisi menossa täysremonttiin. Olisin halunnut tietää heti, että mitä isälleni tehtäisiin. Minne hänet laitetaan? Mitä kaikkea tutkimuksissa löytyisi, olisiko hänestä eläjäksi enää? Palaako hän takaisin kämppäänsä vai johonkin muualle? Sain neuvoksi hakea kämpiltä henkilökohtaiset tavarat, joita isäni vielä tarvitsee. No mistä voi tietää mitä tarvitsee, jos ei tiedä minne on menossa? Olisi parasta siis hakea kaikki tarvittava.
Naapurin kaljankantaja ja ystävä, puistokemisti, saapui paikalle. Hänelle tehtiin pesänjaosta oma keko: loput kaljat ja kahvipaketit. Hän toivoi myös saavansa pitää pirttikaluston ja kannustin häntä olemaan paikalla silloin, kun roskalava ajettaisiin pihaan. Hänestä oli sääli nähdä liki uuden (reikäisen, viitisen vuotta aiemmin käytettynä ostetun) sohvakaluston hävittäminen. Että enkö voisi millään minä niitä ottaa. Isäni hyviä tavaroita. Isäni oli myöhemmin samaa mieltä: "Turha sinne on mennä kaivelemaan, mikä on minulle tärkeää, ei ole sinulle tärkeää." Kuten kuvasta näemme, olemme samaa mieltä.
Vaatekaapissa oli hyllyittäin vaatetta ja liinavaatetta, joista yritin päättää mukaanotettavat. Kaikkien päällä oli keltainen ihvi, myös avaamattomissa muovipakateissa olleissa liinavaatteissa. Yritin ottaa mukaan sellaista, mitä arvelin pystyväni pesemään. Kaivelin kaappeja ja laatikoita minkä pystyin, mutta suin surminkaan en halunnut kaikkeen koskea. Mummoni lipastonlaatikoissa oli pelkästään matonkutileita. Suurin isäni aarteista oli n. kolmen neliön alan vievä pahvisilppu. Ajan mittaan hän oli silpunnut kaljakeissien pahvikääreitä 1cm*1cm paloiksi ja pakannut silpun muovipusseihin. Yksi muovikassillinen oli täynnä käytettyjä tulitikkuja. Kananmunakennoja oli 1,5 metrin pino.
Vein joitakin tavaroita ulkovaraston häkkikaappiin odottamaan myöhempää jatkopuhdistusta. Juoksin varastoilta takaisin kämpille ja sain pihassa yskänkohtauksen, joka oli kääntää keuhkoni ympäri. Yskin ja oksensin keltaista limaa. Olen erityisen epäherkkä erilaisille sisäilmastoille, mutta olin löytänyt vastustajani.
 |
| Seinäkello kukoistuksensa päivinä. |
Takakontti oli siis täynnä tavaraa, päällimmäisenä edesmenneen setäni paskainen kävelykeppi. Ei ollut paljoa se, mitä olin halunnut ottaa säilöön. Muutama pyykkikoneellinen oli vaatetta ja liinavaatetta. Ensimmäisen pesukierroksen jälkeen pystyin käsittelemään vaatteita ja huomasin, että ne olivat täynnä tupakanreikiä ja muutenkin risaa. Haju ei ollut lähtenyt mihinkään. Valkopesin tahranpoistoaineiden kanssa ja tuuletin kankaat alkukesän tuulissa. Pesukone haisi vietävän pahalta. Setäni kävelykeppiä pesin painepesurilla, eikä sonta meinannut silti irrota. Saappaista nousi valkoista pesuainevaahtoa ja talvisaappaiden varret menivät ryttyyn, mutta lopulta haju tuntui vain muutaman metrin päähän, ei enää vallannut koko pihaa.
Valokuvat ja paperit jätin terassille haisemaan. Alkukesä oli onneksi niin viileä, ettei terassilla olisi tullut istuskeltua muutoinkaan. Hajun vuoksi ei olisi tehnyt mielikään. Näiden tapahtumien ohella järjestelin valtakunnallisen nuorisojärjestön kesäleiriä pääjärjestäjänä. Kun roskalava saapui isäni asunnon eteen, olin vetämässä aamutapahtumaa nuorisolle. Puhelin soi, naapurin puistokemisti, vanhustyöntekijä, sossu. Enkö tosiaankaan haluaisi säästää vielä jotain isäni tavaroista? Tämäkinkö heitetään pois? Suostunko antamaan sen pirttikaluston? Onko nyt kaikki henkilökohtaiset tavarat noudettu? Voisinko soittaa naapurin puistokemistille ja käskeä hänet pois jaloista, kun siivoustiimi yrittää raivata kämppää?
Joten. Olin hakenut lastillisen tavaraa isäni kämpiltä. Rikkinäisiä vaatteita, kelvottomia kankaita, velkoja ja saatavia ja yhden seinäkellon.
