Hedonistin aamupala

Taisinkin jo aiemmin kirjoittaa kissojeni rakastavan ruokaa. Nautinnon maksimointi on aina paikallaan. Tänään ihastuttava makunautinto löytyi Lidlistä huokeaan hintaan löytyneen laatukissanruoan makutuunaamisesta. Terveelliset pirtelöt ovat juuri nyt muotia. Perusraaka-aineina on tietenkin suosikkeja: kuivaraksuja, vettä, herkkusiivuja ja nyt uutena päälle lihaisaa latsia. Muutama kierros vatsalaukussa ja herkullinen sekoitus on valmis. Kissani tarjoilee sen mielellään myös ruokakupin vierestä:

Harmillista, että unohdin olevani suosittu blogisti ja kuvasin annoksen vasta siistittyäni sitä hiukan. Mikä on sinun pirtelösuosikkisi? Pidätkö itse saman ruuan nauttimisesta kahteen kertaan?

Tekosyy

Nyt ei vaan ole pystynyt bloggaamaan. Tiedän, rakkaat lukijat, että olette odottaneet malttamattomina, että julkaisen lisää tekstiä. Olen kuitenkin ollut viime päivinä todella kipeänä:

Poltin vasemman käden peukalon vohvelipannussa. Vohveleissa ei ollut kananmunaa ja ne tarttuivat koko ajan kiinni molemmilta puolilta. Herkullista!

Lisäksi on niin vaikea nähdä eteensä.

Vaikka kuinka laitan pyyhkijöitä päälle, en vain näe eteeni. Onko teillä ollut vastaavia tilanteita? Lyhytnäköisyys ei ole minulle mitään uutta, mutta jotenkin tämä tuntui haastavalta. Kuulisin mielelläni vinkkejä ja kokemuksia teidän tilanteistanne!

Eau de Feline

Työpaikalle ei olisi suotavaa laittaa hajusteita. Minusta on kuitenkin ihana joinain aamuina suihkauttaa keveä pilvi jotain ihastuttavaa tuoksua. Tällä kertaa löysin hyllyn perältä vanhan suosikkini, joka oli edelleen aivan freesi. Miellyttävän lämmin, makea tuoksu. Hieno aamu!

Kiedoin kaulaani vielä lämmittävän, paksun villahuivin. Sitten olinkin valmis töihin. Kävin vielä kutsumassa kissat sisälle ja kaappasin matkalla toisen ihanuuden syliini. Sisällä haistoin epämiellyttävää tuoksua. Kyllä, sormissani oli kissan ulostetta. Pikainen vilkaisu vaatteisiin selvitti, että käsinpestää villashaali olisi menossa vaihtoon, mahdollisesti muitakin vaatteita. Vaatteiden haistelun jälkeen olinkin myöhässä. Aiemmin suihkuttamani parfyymin tuoksu peitti alleen lähes kaiken, joten en voinut olla varma, onko löysää, sinapinkeltaista kakkaa muuallakin.

Hajusteena tänään siis lämmin, kukkainen skeida.

Kissanvessanpissa

Aamulla puolisoni kuiskaa napsauttamaan autolämmityksen päälle. Silkkihäntäiset kissat pyörivät jaloissa, kuinka sileältä ja pehmeältä niiden turkit tuntuvatkaan paljaita sääriäni vasten. Käyn tuulikaapissa napsauttamassa virran kytkimestä päälle. Kiiruhdan aamutoimilleni ja miukumaukujat valittavat huonoa tuuriaan keittiössä ruokakuppien vieressä.

Myöhemmin tuulikaapista kuuluu ärräpäitä ja kolinaa. Kissanpissan tuoksu tuntuu jo ovella. Olin jättänyt oven hiukan raolleen ja takkuturkit olivat löytäneet lenkkikenkien ja henkarista pudonneen takin muodostamasta pesästä hyvän kissanvessan.

Haistelen kumisaappaat, lenkkikengät, nahkakengät, talvikengät, sandaalit ja maton. Haistelen muovipussin, jääkiekkomailan, kenkätelineen, urheilukassin ja käsilaukun. Kymmenet tuoksut tulvahtavat aistisolukkoihini. Kissanvirtsasta nenä tukkeutuu ihmeellisellä nopeudella. Vain yksi nuuskaus ja mietin, onko pisua nenässäni. Pesen nenän, huulet, naaman, kädet, polvet.

Haen vaatekomerosta uudet vaatteet. Täälläkinkö!! Haistelen kirpparia odottavan kassin. Haistelen käsilaukun, kirjan, pörrölelun, vyön, tuikkukupin, kengät, sukkahousut, äitiysfarkut, farkut, farkut, nappipussin, kengännauhat, tarrakirjan, tupperinkipon, karttapallon, värikynät, dvd:n. Kissanvirtsasta nenä tukkeutuu ihmeellisellä nopeudella. Haistelu oli aivan turhaa.

Syysiltojen tsemppinä

Syysihmiselläkin liittyy syksyihin väistämätöntä väsymystä. Flunssat kiertävät ja pöpöjä on mahdoton välttää. Pimenevissä illoissa onkin ilo saada vieraaksi vanha ystävä perheineen. Meillä kävi ihana ystäväni eilen. Myös lapseni halusi järjestää yllätyksen vieraiden iloksi:

No, tässä se siis oli, eihän siinä rakkauden täyttämässä humussa ehtinyt koko ajan kameraa saada käsille. Rakkauspakkaus pudotti emäaluksestaan pienet vieraat eliömuodot lattialle. Iloisestihan siinä yhdessä naurettiin kakkauspakkaukselle. Vaipattomuus ei tapahdu hetkessä, ystäväni lohdutteli. Kyllä ystävyys antaa jaksamista.

Kunnioita isääsi

Minun isäni ei muista kaikkea. Hän on repaleinen, revitty ja hapristunut kangas. Hänestä ei enää koskaan tule eheää. Vaikka terää ja kipinää löytyy, ne syntyvät ennenkaikkea oman heikkouden ja katoavaisuuden peittämiseksi. Herkkyys ja hellyys ovat kadonneet. Halu tulla hyväksytyksi isoisänä ei saa vastakaikua, sillä viinoissaan raivoava pappa on kaikkea muuta kuin syliin kutsuva. Haluaisin, että lapseni voisi saada sen ihanan isoisän, mikä aikanaan oli luvassa.

Mutta nyt kukaan meistä ei halua lähteä katsomaan pappaa. Onko pakko? Minunkaan?

Paranneltu versio aamiaisesta

Jos aamiaisena on jokaisena elämän aamuna raksuja ja pussimättöä, niin alkaahan siinä ronskeinkin oravankaulanpurija voida pahoin. Millainen etu siitä syntyykään! Ateria ilmestyy yhtäkkiä uudelleen eteen, höyryävän lämpimänä. Se on pehmeämpi, kosteampi, jotenkin tutumpi. Muutamalla nuolaisulla se on jo liki kadonnut lähtöpaikkaansa. Karhea läikkä parketilla ja muutama ylimääräinen raksu jäävät väijymään ohikulkijan ohutta sukanpohjaa. Kissani antoi ylen ylen hyvän.

Eroahdistus ja virtsakivet

On ihana saapua kotiin virkistävän loman päätteeksi! Kotiovella vastaan leijailee tuttu, aromikas kissanvirtsan tuoksu. Naurahdan, kukahan karvapörröistä on yllättänyt minut tällä kertaa. Lasken matkalaukkuni pahaa aavistamatta oven viereen vain löytääkseni viimeisen ansan muutaman tunnin kuluttua laukun alta. Kuinka nerokasta! Mutta sitä ennen alkaa tehokas säntäily ympäri asuntoa.

Vanhat syötit ovat toimineet: tyhjä pesuvati, muovipussi ja johtokasa. Nämä olin jo entuudestaan osannut sijoitella helposti puhdistettavien pintojen päälle. Kissavahdin ansiosta hiekkalaatikot hohtavat tyhjyyttään - tosin ehkä niissä ei ole tulosta ollutkaan. Olen huomannut, että uusia paikkoja ei enää montaakaan löydy, olen edistynyt asuntoni järjestäjänä. Muutama vaikeammin tavoitettava kohde löytyy pöytien alta, mutta se on yksi mikrokuituliinan huiskaus vain.

Tuoksuihin tepsii mielestäni parhaiten tuttu ja turvallinen mäntysuopa. Olen tehnyt suihkupulloihin valmista suopavesiliuosta. Pehmeän ja imukykyisen mikrokuituliinan avulla lähtee kuivunutkin virtsa. Kissanvessoja on 1+1 kissaa kohden, kissavahti siivoaa ne päivittäin ja itse pesen vessat kerran kuukaudessa. Tästä voisinkin blogata jatkossa, vai mitä, lukijani?

Illalla käperryn sohvalle tuikkujen valaistessa ja silittelen pehmoturkkeja. Stressihän meillä kaikilla on matkustamisesta ja erosta. Omani ei vain ilmene yhtä voimakkaasti, kuin pysyviä hätämerkkejä jättävillä harjahännillä. Pehmeä kehräys valtaa ajatukseni ja taidanpa torkahtaa hetkisen kissojeni seurassa ennen yöunia. Hyvää yötä!

Kansallinen epäonnistumisen päivä

Moka on lahja, he väittävät. Siitä voi oppia, kasvaa, kehittyä. Ilman yrittämistä ei olisi yrityksiä, ei tapahtuisi mitään, ei nähtäisi mahdollisuuksia ja rikottaisi rajoja. Aivan. Mutta eikö olisikin mukavampi onnistua?

Minusta olisi luottavaisempaa ja järkevämpää toimia, kun minulla olisi oikeat taidot ja tiedot, riittävä valmistautuminen ja ennakointi. Mikä lahja se sellainen on, joka tuottaa toiselle mielipahaa ja harmia, aiheuttaa stressiä ja epäluottamusta? Koska sellaista minun mokailuni on. Lähes anteeksiantamatonta. Pystyn tuhoamaan ystävyyssuhteita, aiheuttamaan tahtomattani rahallista menetystä ja virheiden kautta tarpeetonta kiirettä ja syvää mielipahaa.

Ei sellainen moka ole lahja. Pystyn kyllä nauramaan itselleni ja usein onkin päivissä kaskujen aihetta. Ja niin niin, virheistä voi oppia. En kuitenkaan ymmärrä, miksi virheistä pitäisi iloita ja nauttia, kun niitä on jo alla oppimiseen riittävä määrä. Silti teen virheitä, erehdyn ja tiuskin. Minä mokaan. Enkä suinkaan siitä iloitse. Tekemäni moka ei ole lahja, jos se millään muotoa vahingoittaa toista ihmistä.

Tajusin viime vuonna olevani pessimisti. Luulin olleeni optimisti ja elämän häikäilemättömän julma raastinrauta. Elämä on mitä on, mutta minä näen siitä viat ja kurat. Syteen menee ja sutta tulee.

Kannattaisiko pinnistellä positiivisemmaksi ihmiseksi? Nähdä hyvyyttä ja kauneutta? Seuraan sellaisia blogeja, joissa näytetään harmoniaa ja eteerisyyttä. Yritän tajuta sitä. Samalla elämä tuo eteen kusta ja paskaa, yleensä kirjaimellisesti. Mietin kesällä, että ryhtyisin bloggaamaan elämäni sontaosuudesta. Silloin oli viljalti, mistä ammentaa tekstiä. Eivätkä aiheet ole elämästä vieläkään loppuneet.

Tai tietysti ne loppuu. Mutta katsotaan nyt, kauanko suoli sylkee ennen kuin päätän itsekin asetella männynkävyt mätsäävän pöytäliinan päälle ja otan niistä kuvia verkkokirjoituksiini.

Ja sitten vielä minusta. Siis lisää, koska kaikki muukin oli tähän asti minusta. Mahtava formaatti tämä blogi. Minäminä. Minä olen 34-vuotias. Minulla on kissoja. Olen kahden vaippaikäisen huoltaja, isäni ja lapseni. Olen akateemisesti koulutettu nyrkkeilysäkki. Säätelen tunne-elämääni yksinomaan musiikinkuuntelulla ja nykyisessä elämäntilanteessa keskittyneeseen kuunteluun on mahdollisuuksia harvoin. Vihaan olkani ylitse lukijoita, kadehdin kaikkea taituruutta ja kiinnyn ihmisiin hyvin hitaasti.

Voiko blogillani olla viihdearvoa?