Luottoa löytyy -kö -kään

Trust no-one. Tai oikeastaan, trust no-man. Huomasin tänään luottavani yhteen kollegoistani. Olen työskennellyt hänen kanssaan seitsemän vuotta. Olipahan aikakin?

Hän on kolmas miespuolinen työkaverini, johon luotan. Niiden kaikkien toisten seurassa tunnen itseni kiusaantuneeksi. Paitsi naisten. Heidän kanssaan luottamus ja ystävyys kehittyvät mielestäni normaalisti, joskin hitaanlaisesti, mutta lojaaliksi. Suomalaiseen malliin.

Kävin kerran psykologilla, joka ensimmäisenä tarjosi ongelmiini ratkaisua isäni viinanjuonnista ja opituista malleista. Ettäkö isälläni olisi jotain tekemistä miessuhteideni kanssa! Naurettavaa kyökkipsykologisointia! Hah!

Niin ja oikeassahan se psykologi oli. Eipä sillä, että olisi yhtään helpompi alkaa luottamaan miehiin, vaikka tietääkin, että se on vaan joku kieroutuma, ettei oikein osaa olla.

Onneksi on tiettyjä asioita, jotka pysyvät. Karvaisen pojun aamylläri!

Näihin karvapörröhäntämiehiini voin aina luottaa.

Vaatehuolt(o)a

Nyt isälläni on valtion tarjoamat laitosvaatteet. Puoli vuotta sitten hän kulki omissaan, kolmekymmentä vuotta pestyissä kauluspaidoissa ja suorissa housuissa. Pyykkäämiseen ei nuuka ihminen tarvitse edes pulveria. Kun odottaa tarpeeksi kauan, pyykit kuivuvat myös kasassa pesukoneen päällä.

Kun kämpästä piti lähteä, mukaan tulivat vain päällä olleet vaatteet. Myöhemmin minä kävin hakemassa sen, mitä auton takakonttiin mahtui. Sen, mitä ajattelin peseytyvän 90 asteessa menemättä pilalle. Vuosikymmenten tupakanihvi ei lähde edes keittopesussa kaikesta. Haalin parhaimmat nopeasti roskasäkkeihin, hengittäminen oli kämpässä vaikeaa, enkä halunnut möyhiä vaatekasoja. Myöhemmin heittelin puolet pois reikäisinä ja risoina.

Ysikympin pesujen jälkeen tuuletin. Keksimme myös otsonaattorin vuokraamisen ja sillä hajut poistuivatkin paksuista talvivaatteista. Suljetussa tilassa vuorokauden pöhissyt laite raikasti kaikki pinnat, jotka olivat avoinna. Hieno kapine. Pesin saappaita painepesurilla ja kuivatin kesäauringossa. Pesin villasukkia vain huomatakseni, että ne olivat reikäisiä.

Pyykinpesun jälkeen pesin pyykkikoneen. Pesin kuivaustelineet ja pyykkipojat. Pesin itseni.

Sitten alkoi kirppareiden kierto. Koska isäni oli vain juonut, ei syönyt, oli haussa miesten XS-koko. Miesten vaatteita on kirppareilla muutenkin huonosti, pieniä vielä huonommin. Tingin hinnoista. En raaskinut ostaa vyötä kaupasta, mutta hoitaja lahjoitti yhden.

Tässä viimeisimmässä laitoksessa talo tarjoaa vaatteet. Enää pyykkiä ei tulekaan, koska talo tarjoaa myös vaipat.

Pystyn kertomaan mitä tein, mitä ostin, mitä heitin roskiin. Pystyn laittamaan tapahtumat aikajanalle ja katselemaan niiden kulkua. Mutta en pysty kertomaan, mitä tunnen.

Oman edun valvoja

Kokovartalofiilisblogi on koskettanut minua viime viikkoina monesti. http://kokovartalofiilis.wordpress.com/2014/11/22/alkoholistin-aikuinen-lapsi-elakelaisvirtahevoista/

Puoli vuotta sitten tätini soitti minulle ja hänen hätänsä isäni hengestä säikäytti minutkin. Isän asunto oli niin kelvottomassa kunnossa, että siellä ei olisi terveellistä asua. Tuosta puhelusta lähti vyörymään isäni asioiden hoitopallo. Minä olin ainoa koppari.

Isäni asunto meni asumiskieltoon. Minun piti etsiä siivousfirmaa. Minun piti ohjata siivoojien työtä. Minun piti etsiä henkilökohtaiset, säilytettävät tavarat asumiskieltoon asetetusta kämpästä. Minulle selvisi hänen vuokrarästinsä, velkansa ja ulosottonsa. Velkaa ei tehdä, niin minulle on opetettu. Googlailin velkaa, perintää ja ulosottoa. Soitin velkaneuvontaan. Muutin isää hoitopaikasta toiseen. Hänen pelokas, hylätyn lapsen katseensa seurasi minua, kun jätin hänet yksin hoitokodin sohvalle.

Samalla piti hakea lapsen hoitopaikkaa, vierailla päiväkodissa, valmistella omaa työhönpaluuta. Minä en ole emoihminen. Minä hoidan asioita, en ihmisiä. Tunnekuohut olivat valtavia. Itkin laskukasan äärellä hillitsemättömiä pätkiä, jotka pelottivat lastani. Yritin pysyä istuallani tietokoneen takana laskuja maksaessa, etten lähtisi juosten lapsen perään, vain ärjymisellä, kiroamisella ja itkulla yritin pitää hänet kaukana, etten kävisi käsiksi.

Laskujen maksaminen veti minulta melkein tajun, niin äärimmilleen minua siinä vietiin. En tiedä miksi, mutta niihin tuntui kulminoituvan kaikki se paska. Siis myös se kirjaimellinen paska, jota asunnon lattialla oli ollut. Haju nousee välillä unissa mieleen. Ajoin kerran paljasjaloin kotiin isäni asunnolta, kun jouduin jättämään kengät taloyhtiön roskapönttöön poislähtiessä.

Isännöitsijä lähetti tiedon isäni asunnon korjausmaksusta. Noin 15 000 - 20 000e. Sellaista laskua en halunnut nähdä.

 Kun keväällä alkanut hoitopallon kieriminen alkoi hidastua, valmistui oikeuden päätös edunvalvojasta. Siihen mennessä olin jo lähes tyyni maksaessani isäni laskuja, hoitaessani hänen asioitaan, hakiessani asumistukia ja hoitorahoja. Mutta en ollut ollut valmis omaishoitajaksi. En ollut valmis ottamaan roolia, jossa käännän kaiken kokemani vahvuudeksi. Olin kuitenkin valmis tyttären rooliin. Olen valmis vierailemaan isäni luona. Kysymään, että onko laitoksen ruoka maistunut.

Tiedän niitä ihmisiä, jotka nousevat kokemansa yläpuolelle ja pystyvät hoitamaan ihmistä, jonka olisi pitänyt olla hoivan antaja. Aikanaan. Ja myös nyt, omille lapsenlapsilleen. Minä ajattelin, että kun kerran nekin pystyvät, ja niillä oli rankempaa kuin minulla, niin miksi minä en nyt pysty tähän. Miten huono minä olenkaan. Olisi minun pitänyt pystyä! Sitten saapuu postissa vielä yksi lasku:

Yhdeksäntoista euron lasku saa minut sijoiltani. Itken, koska en jaksaisi edes laittaa tätä takaisin kuoreen ja lähettää edunvalvojalle. Näytän keskisormea tuuleen. Harmi kun on rukkaset kädessä.

Yhteiskunnan on pakko vastata minunlaisteni lasten apuna alkoholistivanhempiensa hoitoon. Toiset, ne vahvemmat, hoitavat vanhempansa, paskatkin vanhempansa. Minä en siihen pystynyt. Minun lapseni eivät saa joutua uhreiksi. Siksi minä sanon ei. Minä en kestä edes 19 euron laskua.

Tuhotyö

Muistatte varmaan, kun kerroin suloisesta yökastelijamussukastani. Sain kirjoitukseni kommentteihin paljon positiivisia kommentteja. Kiitos teille niistä! On ihana saada vertaistukea tällaisessa vähän aremmassakin asiassa. Haluatte varmaan kuulla myös miten tarina jatkui.

Tuon kapean parivuoteen patja pääsi odottamaan pesuaan. Muutama ilta sitten poljin patjaa kylpyhuoneen kaakeleita vasten ja pesin hajut pois. Ajattelin superlonpatjan kuivuvan nipsnaps vain. Mutta tänään patja tuntui yhä käteeni märältä!

Pesin patjan uudestaan. Patjan polkeminen on hauskaa kuin viinirypäleiden polkeminen puuvannassa! Tai no en ole sitä koskaan kokeillut, mutta olen nähnyt, kun sitä tehdään Aku Ankassa. Päätin sulloa patjan kuivuriin. Puntarilla patjan kanssa käydessäni huomasin kyllä, että painoa on kaksinkertaisesti sen, mitä kuivuriin saa laittaa. Mutta kerrankos sitä insinööri raja-arvoissa erehtyy!

Täytyy sanoa, että oli kyllä melkoinen ponnistus työntää patja kuivuriin. Joskus jälkikäteen huomaa herkästi kohdan, jossa teki virhearvion.

Muutaman minuutin kuluttua kammottava haju täytti asunnon. Sain jälkikäteen arvion, että tiivisteet taisivat sulaa, sillä lastia oli liikaa ja rumpu ei päässyt pyörimään suunnitellulla tavalla. Kuivurin pohjalla oli litratolkulla vettä. Patja on litimärkä. Eikä erityisen puhdas.

Ikävää, ettei hajusta voi vieläkään ottaa kuvaa. Kullanmurukarvapalloni sai yhdellä pissalla satojen eurojen tuhot. Vai kuka tässä nyt syttä ja sutta valmistikaan...

Tasa-arvoinen avioliitto (laki)

Lapsen oikeus isään ja äitiin tuntuu olevan hirvittävän tärkeää, kun mietitään tasa-arvoista avioliittolakia. Pitää olla se malli molemmista sukupuolista.

Miehen malli. Ensin pistetään astiasto seinille, sitten huudetaan vaimo pihalle, lapset vinttiin, tussari kainaloon ja yritetään ampua itsensä. Sitten sammutaan virtsat housussa. Otetaanpa tästä kuva Instagramiin.

Älyttömän hyvä, että sain elämääni tuon miehen mallin. Miten olisinkaan elänyt ilman sitä.

Okei, tasa-arvoisessa avioliitossa ei varmaan olisi käynyt näin. Eikä se laki tai avioliitto takaa sille lapselle mitään. Tasa-arvoisessa avioliittolaissa ei ole kyse lapsista. Siinä on kyse ihmisen oikeudesta avioitua rakastamansa ihmisen kanssa. Piste.

Yökastelija

Sydämellä raskaimmat surut painavat aina lasten kohdalla. Yksi uusimmista huolista on sängyn kastelu. Yökastelulla tarkoitetaan tahatonta, unen aikana tulevaa kastelua ja se on yleisintä vielä 4-5 -vuotiailla. Googlailemalla selviää myös, että kastelu on sukuominaisuus. Koska omassa suvussani ei yökastelua esiinny, voinen huoletta syyttää tästä puolisoani?

Ehkä asiassa pitäisi tosiaan huolestua. Kissani täyttää helmikuulla jo 9 vuotta! Tämän ikäisillä sängyn kastelu on melko tavatonta. Oireet ovat syntyneet aivan hiljattain. Yökastelua on tapahtunut jo kerran! Nyt on edessä patjan pesu. Olisiko sinulla kokemuksia tai ennen ja jälkeen -kuvia patja pesusta? Kiitän blogituesta jo etukäteen!!

Peilikuva oli muutosvastarintainen

On jälleen aika vilkaista peiliin. Iho näyttää näin syksyn harmaudessa nahkealta, se kiiltää vääristä paikoista ja näppyjäkin löytyy. Mitäpä tekisin ilman tiukkaa katsettani, joka varmasti kuorii pinnan karheammiltakin pinnoilta! Nyt onkin syytä kuoria kova pintakerros ja katsoa orvaskettä syvemmälle.

Muutosvastarintaa löytyy heti kuolleen solukon alta. Kuinka kavalasti sitä onkin taas päässyt nahkoihin! Mutta vanha konsti korvaa monesti pussillisen uusia ja tällä kertaa kunnon itsetehty turpalöyly on paikallaan. Ja kuinka heleältä iho tuntuukaan käsittelyn jälkeen. Muutamien anteeksipyyntöjen jälkeen on varmaan aika keittää kupillinen höyryävää teetä ja käpertyä viltin alle nauttimaan marraskuisesta illasta.

Vaikka en liiemmin taikauskoinen olekaan, on minulla vahva tunne siitä, että tänään on hyvä ennustaa kissani viimeisimmästä sielun(vaiko ruumiin?)tuotteesta. Kas tässä:

Mielestäni tämä on ihan selkeä kitara!

 Tässä vielä parempi kuva.

Mutta rakas lukijani, tästä en ymmärrä ennustetta tulevaan viikkoon? Kenties on hiukan oksettavaa? Ehkä minulla on lisää peiliinkatsomisen tarvetta? Haluaisin kuulla mielipiteesi!

Todellista isän päivää

Isän päivä lähestyy. Jo viikon päästä juhlimme vanhemmuutta! Minulle juhlittavissa oleva isänpäivä on neljäs vuorossaan. Muutama vuosi sitten en tiennyt, että isänpäivä on juhlapäivä. Kortin olin tietysti aina askarrellut, mutta viikonloppua kohti perheessämme pelättiin kiristyviä hermoja, alkavia riitoja, kiliseviä kotimatkoja. Isänpäiväaamut tuoksuivat viinalta, oksennukselta ja housukusemalta.

Tässä siis toivelahjalista sinulle, lukijani! Näitä isä todella tarvitsee!

Erilaisia korkkeja. Pullo pysyy kiinni!

Tyhjiöpumppu, jos isä pitää viinistä. Ei tarvitse juoda kerralla tyhjäksi.

Hammasharja, että onnittelusuukkoa vastaanottaessa ei haisisi niin pahalta.

Särkylääkettä, ettei päänsärky estä lasten kanssa seurustelua.

Purkkaa - vaikka isänpäivä lounaalle mukaan.

Aineettomat lahjat ovat ajatuksen kanssa valittuja:

Tämä linkki: http://www.aa.fi/
Tämä puhelinnumero: http://www.mll.fi/mll/auttavatpuhelimet/vpn/

Ihanaa isänpäiväviikkoa! Voimme kaikki yhdessä jännittää, onko isänpäivä juhlapäivä vai krapulapäivä!

Marras

On marraskuu. Yläasteen biologian tunneilta muistan, että kuollutta ihoa sanotaan marraskedeksi. Nykyisin, kun netti tietää kaiken parilla klikkauksella, voin muuttaa nämä turhaan mieleen talletetut päänsisäiseksi martaaksi. Niin on isäni tehnyt kaikille muistoilleen.

Hänellä seinäkello oli neljä tuntia edellä. Rannekello kaksi. Mutta onko ajalla mitään väliä, kun elämässä ei ole mitään päämääriä. Ei halua nousta syömään. Kun on pilannut kaiken elämässään, tuhonnut muistonsakin, ei ole menneisyyttä työntämässä eikä tulevaisuutta vetämässä. Kerran kuukaudessa käy tytär perheineen kylässä.

Ja senkin lapsi huutaa, että joko voidaan lähteä. Ne on lahjottu karkilla mukaan. "Kävisitte useammin." Äänestä kuulee, ettei isä ole puhunut päiväkausiin. Puhelimeen tarvitsee PUK-koodin. Kun karkit on syöty, lähdemme. Puiden oksiin on yöllä kasvanut teräväpiikkinen jääturkki. Marraskuu.