Kun olin teini-ikäinen, kävin paljon partioleireillä. Yöt valvottiin ja tuijotettiin salaa ihania poikia. Sunnuntaina hiippailin kotiin ja yläkerran huoneeseeni hipihiljaa, ettei humalainen/krapulainen isä herää. Menin usein nukkumaan tunniksi tai pariksi väsymystä pois. Kerran sellaisten unien jälkeen äiti kysyi, että olinko kuullut mitään. Mihin olin herännyt?
En tiennyt, joten äiti näytti vanhempien parisängynpäätyä. Siinä oli reikä, jonka halkaisija oli muutaman sentin. Seinässäkin oli tuhoa. Isä oli ampunut siihen. Oliko se yrittänyt ampua itsensä, mutta heilauttanut viime hetkellä pään sivuun? En tiedä.
Tämä muisto tuli mieleen, kun yhtenä aamuna postilaatikkomme oli räjäytetty. Minun unessa ollessani. En ollut kuullut mitään. Ensin nauratti klassikkotemppu, mutta sitten tapahtuma siirtyi tuon muiston päälle ja turvattomuuden tunne syntyi tuoreena.
Enkö osaa yhtä postilaatikkoa vahtia? Ja enkö osaa yhden postilaatikon räjäytyksestä selvitä ilman, että pitää vetää AAL-kortti pöytään?
Kissakin oksentaa verta. My feelings exactly.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
torstai 1. lokakuuta 2015
Fuck this shit
Olin koko päivän varpaillani. Yritin ajatella kivoja ja juttuja. Onneksi oli töitä. Hain esikoisen vähän aiemmin, että olisin varmasti kotona klo 14.15 (varoaikaa jäi hyvä 1½h). Mahaan sattui ja luin kirjaa, että ajatukset olisivat muualla. Ehkä kuolemaa pohdiskeleva kirja ei ollut paras mahdollinen.
Oikeusaputoimiston puhelinajan aluksi kerroin, että jo ajanvaraus sai minut pyörtymään, toivottavasti puhelu menee paremmin.
Oikeusapu kertoi sen minkä tiesinkin (miksi muuten luulin toisin?). Jos tilille jää rahaa, vaikka tulevia veronpalautuksia, se on jaettava velkojien kesken. Toisaalta voisin tarkistaa velkojilta, ovatko he laittaneet velat jo tilitappioihin.
Soitin verottajalle. Olisiko mitään keinoa arvioida vuoden 2015 verotusta: tuleeko veronpalautusta. Anoppi siis arvioi, että koko maksettu vero saatetaan palauttaa, en minä ymmärrä. Nielin itkua koko puhelun ajan. Kerroin, että ahdistaa, kun en tiedä. Voi olla, ettei mitään veronpalautusta tule ja kaikki menee hyvin.
Mutta mitä jos tilille jää rahaa ja joudun täydentämään perunkirjoitusta. Isä maksoi vähän päälle sata euroa veroa kuukaudessa. Kuudesta kuukaudesta lähemmäs 700e. Velkaa ~14 000e ja joitakin satoja euroja (!?) jaettavaa.
Oikeasti niin, voinhan vain odottaa sinne ensi kevääseen, kun veroehdotus tulee. Sillä tavalla kuin tavalliset ihmiset. Olen itkenyt verotoimistoon soiton jälkeen hillitöntä itkua, saavatpa lapset taas pelättävää. Voisin siis odottaa, niin kuin tavalliset ihmiset.
Mutta minä en ole tavallinen ihminen, minä olen saatana sekaisin enkä kestä tätä tilannetta. Minä en kestä epätietoisuutta. Tässäkö nyt puoli vuotta pyörtyillään?! Mielestäni tämä on epäinhimillinen stressi.
Eikö kukaan oikeasti osaa auttaa?!?!
Olisinpa osannut tehdä sen perunkirjoituksen toisin, niin, että ei olisi jäänyt penninlatia tilille. Syytän myös kuumaa päivää, etteivät vanhat sukulaiset jaksaneet jäädä hautajaisiin ja summa oli odotettua pienempi. Olisinpa ottanut isomman kukkavihkon. Olisinpa ostanut isälle uuden puvun arkkuun puettavaksi. Osaisinpa ennustaa tulevat veronpalautukset.
Okei. Jos sitten vuoden päästä tulee hirveästi rahaa, niin paikallislehdessä on puolen sivun neliväri-ilmoitus isäni kuolemasta. Kuluupahan kuolinpesän rahat.
Oikeusaputoimiston puhelinajan aluksi kerroin, että jo ajanvaraus sai minut pyörtymään, toivottavasti puhelu menee paremmin.
Oikeusapu kertoi sen minkä tiesinkin (miksi muuten luulin toisin?). Jos tilille jää rahaa, vaikka tulevia veronpalautuksia, se on jaettava velkojien kesken. Toisaalta voisin tarkistaa velkojilta, ovatko he laittaneet velat jo tilitappioihin.
Soitin verottajalle. Olisiko mitään keinoa arvioida vuoden 2015 verotusta: tuleeko veronpalautusta. Anoppi siis arvioi, että koko maksettu vero saatetaan palauttaa, en minä ymmärrä. Nielin itkua koko puhelun ajan. Kerroin, että ahdistaa, kun en tiedä. Voi olla, ettei mitään veronpalautusta tule ja kaikki menee hyvin.
Mutta mitä jos tilille jää rahaa ja joudun täydentämään perunkirjoitusta. Isä maksoi vähän päälle sata euroa veroa kuukaudessa. Kuudesta kuukaudesta lähemmäs 700e. Velkaa ~14 000e ja joitakin satoja euroja (!?) jaettavaa.
Oikeasti niin, voinhan vain odottaa sinne ensi kevääseen, kun veroehdotus tulee. Sillä tavalla kuin tavalliset ihmiset. Olen itkenyt verotoimistoon soiton jälkeen hillitöntä itkua, saavatpa lapset taas pelättävää. Voisin siis odottaa, niin kuin tavalliset ihmiset.
Mutta minä en ole tavallinen ihminen, minä olen saatana sekaisin enkä kestä tätä tilannetta. Minä en kestä epätietoisuutta. Tässäkö nyt puoli vuotta pyörtyillään?! Mielestäni tämä on epäinhimillinen stressi.
Eikö kukaan oikeasti osaa auttaa?!?!
Olisinpa osannut tehdä sen perunkirjoituksen toisin, niin, että ei olisi jäänyt penninlatia tilille. Syytän myös kuumaa päivää, etteivät vanhat sukulaiset jaksaneet jäädä hautajaisiin ja summa oli odotettua pienempi. Olisinpa ottanut isomman kukkavihkon. Olisinpa ostanut isälle uuden puvun arkkuun puettavaksi. Osaisinpa ennustaa tulevat veronpalautukset.
Okei. Jos sitten vuoden päästä tulee hirveästi rahaa, niin paikallislehdessä on puolen sivun neliväri-ilmoitus isäni kuolemasta. Kuluupahan kuolinpesän rahat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)