Summa summarum. Vuoden aikana olen tajunnut, että kaikki minussa on rakentunut alkoholistilapsuuden päälle. Ennen tätä luulin, että minuun ei vaikuttanut mikään.
Töissä taiteilen kontrollivimman ja luopumisen välillä. Keiden kaikkien elämään voisin puuttua ja millä tavalla? Vai voisinko jättää puuttumatta? Vedän itseni ihan kierteille, koska draamaa ja kiihtymystä on kiva narkata. Vieläkö vähän voisin ottaa jonkun huolia kannettavakseni, se on kivaa ja sen osaan. Eikä muuten tarvitse miettiä niitä omia juttuja.
Kotona yritän käpertyä omaan rauhaani, vaikka tahdon myös olla läsnä lapsilleni. Ja kun väsyttää kaiken sen narkkaamisen jälkeen.
Tänään syntyi työssä luottamusta, enkä tiedä sen parempaa huumetta.
Mä olen tärkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti