TIA-Maria sua kaikkoon niin

"Pitkäaikaisosastolta heihei! Isällänne on ollut aivoverenkierron häiriö tänään aamulla. Hänen oikea puolensa halvaantui, suupieli roikkuu ja nieleminen on vaivalloista. Oikea käsi on voimaton ja vasemmalla jalalla ei pysty varaamaan."

TIA, ohimenevä aivoverenkiertohäiriö. Noinkohan tuo ohi menee.

Pelletti on bulletti!!

Lupailinkin vakilukijoilleni kirjoitella vähän lisää kissanvessoistamme. Suhdelukuhan on, että vessoja pitää olla yksi kissaa kohden ja lisäksi yksi ylimääräinen. 1+1 siis. Meillä on kaksi kissaa ja vessoja on tällä hetkellä neljä. Kolmellakin on pärjätty hienosti (huomioimatta virtsakivien aiheuttamaa ohivuotoa), mutta nyt saimme uuden vessakaverin. Siitä lisää ihan pian!

Tässä on väliaikaisratkaisusta käyttöön jäänyt minivessa. Reissuun lähtiessä lisäsin yhden vessan varmuuden vuoksi. Pellettejä ja kissanhiekkaa vatiin ja onpa kyllä hyvä ratkaisu. Parempi kuin kissanhiekka yksinään. Tähän tulee etupäässä kakkaa.

Vanhin PeeWeemme! Pellettivessojen kuningas. Eihän muita kai voi pellettivessoiksi kutsuakaan. Tänään täältäkin löytyi kakkia!

Kissanhiekkavessaksi tarkoitettu ritilällinen vessa näyttää kuvassa huonot puolensa. Olen kääntänyt ritilän nurinkurin, että ritilän ja pohjan väliin jäisi ilmaa, etteivät kaikki pelletit olisivat läpensä pissattuja. Tuonne ylänurkkaan sitä pissaa kuitenkin kerääntyy ja hajut tulevat läpi.

Tässä taas uutukaisemme! Vaaleanpunainen vessa, oi! PeeWee, ostettu kirpparilta kolmella eurolla. Melkoinen löytö! Ja hajut eivät tule läpi. Löydätkös kohdan, jonka läpi on pissattu? Siltä kohdalta pelletit hiukan murenevat. Pieni sekoitus tassulla ja purut tippuvat välipohjaan sitomaan hajua sielläkin.

Tässä näkyy PeeWeen pohja. Tämän päällä oli siis kakka, tässä ei ole pissaa ollenkaan.

Tässä on kissanhiekkavessan välipohja. No, tässä ei nyt niin suurta eroa ole. Ehkä tänne tippuu enemmän tuota pellettiä, kun ne kastuvat ja murenevat liikaa.

Tässä toinen kuva tarkemmin.

Tähän olen koonnut pelletit lapiolla.

Tässä näkyy lapiokin.

PeeWee, johon on pissattu. Ai että tykkään, tämä on niin helppo kaapia puhtaaksikin!

Kaapimisen jälkeen pienet huuhtelut hanan alla.

PeeWee. Todelliselle kissanvessailijalle.

Mä haluun kotiin

Minulle oman kodin rauha on pyhä. Koti on edustanut minulle rauhaa silloinkin, kun siellä todellisuudessa oli uhkaa. Vielä parikymppisenä heräilin yöllä uniin, joissa kuului etäistä humalaisen rähinää, ovi kolahti tai mies rymähti rappukäytävään. Näistä unista heräilin sydän pamppaillen ja lapsuuden äänet korvista hitaasti haihtuen.

Niinpä kämppikseni saivat tuta täyden raivoni, kun kömpivät baareista aamuöisin kotiin. Minun kotonani eivät jumalauta humalaiset möykkää! Nyt maate ja turvat kiinni! Tämä on minun kotini.

Omasta kodistani pidin kiinni myös silloin, kun olisi pitänyt lähteä pakoon todellista uhkaa. Viimeiset viikot ennen vanhempieni avioeroa asuimme tuttavan asunnossa, sillä kotona ei ollut turvallista. Tapetuksi tulon pelossa äitini halusi väistää, mutta minä halusin olla kotona. Istuin pelaamassa Mariota ja annoin äitini ja enoni sanojen valua pitkin murrosikäisen kovaa pintaa. Lopulta suostuin, koska vaihtokauppassa sain lintsata päivän koulusta. Sitten muutin väliaikaisesti isoäitini luo.

Kodin rauhasta ja koskemattomuudesta tuli tärkeää. En tietenkään ole ainoa suomalainen, jolle oma torppa on tärkeä. "Mihin sitä ihminen kodistaan lähtis?" kysyi mummoni, kun vanhainkotiin vietiin. Ja niinpä suunnitelma peruuntui viime metreillä.

Isälläni ei ole nyt omaa kotia, eikä tule sellaista koskaan enää saamaankaan.

Hoitoa, koti, hoitokoti

Olisin iloinen, jos joku teiltä rupeaisi asiaa hoitamaan. Tuntuu kohtuuttomalta, että minä joudun suunnittelemaan isän kämpän siivousta ja maksua. Minä en tunne firmoja, jotka todella tekisivät tällaisen tilan siivousta, esim. desinfiointia. Nyt on XXX-firma varattuna tekemään 2h siivousta. En tiedä, miten se lasku maksetaan. Minun pitäisi myös saada isä silloin pois asunnosta. Heikko suunnitelmani on, että tulen pienten tyttöjeni kanssa kuuntelemaan ensin sen rähinän kun siivousfirma tulee - suostuuko isä silloin siivoukseen, huutaako hän niin että lapset pelkäävät, suostuuko lähtemään syömään jonnekin - mikä ravintola suostuu isän asiakkaakseen ottamaan - tämä suunnitelma menee ihan päin....

Olen kovasti isän takia lapsuudessani ja nuoruudessani kärsinyt ja hävennyt. Tuntuu todella pahalta, että omat tyttöni joutuvat nyt kärsimään samasta syystä, sillä olen ollut todella rajujen tunnemyrskyjen vallassa näiden velkojen selvittyä ja koko kämpänsiivousasian takia. Tekisi mieleni vain pestä käteni ja hyvästellä isäni.

Hyvin murheellisena,

Doisnea

Kirjoitin kymmeniä sähköpostiviestejä isäni kotikunnan sosiaalitoimen, kotipalvelun ja isännöitsijän kanssa. En halunnut soitella, koska puhuminen kiihdytti minut äärirajoilleni. Sähköpostilla pystyin kirjoittamaan asiallisesti ja harkitsemaan sanojani. Kerroin jokaisessa viestissä tunteistani. Kiitos että otat yhteyttä, en tiedä, en halua, minusta tuntuu, mutta kiitos. Mielestäni, ajattelin, koen velvollisuudekseni, tuntuu raskaalta, minua suututtaa, henkilökohtaisesti voin kertoa, ystävällisin terveisin. 

Kaikella tällä kerjäsin tsemppausta. Sano, että menee hyvin! Sano, että järjestetään yhdessä! Sano, että autan lomakkeissa ja laskuissa! Sano, mistä voin hakea apua! Mutta minua ei kohdattu.

Joiltakin kohdilta en muista kaikkea oikein. Olin niin viritettynä, että pienimmätkin epäasiallisuudet saivat minut raivoihin. Minua ärsytti suunnattomasti, ettei sosiaalityön viesteissä tervehditty tai viestejä allekirjoitettu. Kutsuttiin SA-palaveriin – en vieläkään tiedä mikä se on. Hoitokokous suunniteltiin – ai sellainenko, mitä rauhanyhdistyksessä pidetään?

Hoitokokouksessa kukaan ei tiennyt, kuka johtaa palaveria. Tarkoitus oli ollut suunnitella tulevaa hoitopaikkaa, mutta vaihtoehtoja ei ollut selvitetty. Isältä kysyttiin mihin hän haluaisi asumaan. Hänenkö olisi pitänyt tietää, mitä asumismuotoja on olemassa tai tarjolla? Kotiinhan isä halusi.

Ryhdyin puhumaan taloudellisesta edunvalvojasta. Sostoimi oli apunani, mutta oletti minun samalla hoitavan raha-asioita siihen, kunnes edunvalvoja olisi määräytynyt. Se tuntui minusta raskaalta ja epäoikeudenmukaiselta: minun pitäisi alkaa hakea toimeentulotukea, asumistukea, ties mitä. Lykkäsin laskujen eräpäiviä, sillä en hyvällä tahdollakaan pystynyt päättämään mitkä olisi pitänyt maksaa ensin, mitkä myöhemmin. Sostoimesta kerrottiin, että edunvalvontahakemukseen tarvitaan edunvalvojan nimikirjoitus ja hän oli seuraavat viikot kesälomilla. Tämä oli muuten virheellinen tieto, joten hakemus viivästyi viikkoja. Sinä aikana eläkettä kertyi tilille, minua suututti ja maksoin pois perintätoimistojen laskuja.

Onnittelen itseäni näistä pienistä saavutuksistani, kuten rauhallisten viestien lähettämisestä ja siitä että löydän sairaalan laskutuksen puhelinnumeron netistä.

On varmaan niinkin, että saamani kohtelu oli asiallista ja, no, tavallista. Muutuin kuitenkin heti vaikeaksi asiakkaaksi, kun käsiteltiin itselleni niin kipeitä asioita. En tiedä, osasivatko työntekijät tätä ajatella, vaikka sitä mielestäni sanoiksi muutin viesteissäni. Ehkä he vain ajattelivat työskentelevänsä sekopäisen naisen kanssa.

Tulevassa hoitopaikassa linja muuttui. Ennen isäni muuttoa sain jutella isän omahoitajan kanssa, joka kyseli myös minun jaksamistani ja tunteitani. Vastasin mielelläni hoitokodin soittaessa. He auttoivat ja tekivät kyselemättä. 

Asiakkaan näkökulman ymmärtäminen on vaativa juttu ja rutiineilla ja laeilla pyritään takaamaan kohtuullinen kohtelu. Uuvuttava ala tuo sosiaalityö. Sekä työntekijälle että asiakkaalle.