Hoitoa, koti, hoitokoti

Olisin iloinen, jos joku teiltä rupeaisi asiaa hoitamaan. Tuntuu kohtuuttomalta, että minä joudun suunnittelemaan isän kämpän siivousta ja maksua. Minä en tunne firmoja, jotka todella tekisivät tällaisen tilan siivousta, esim. desinfiointia. Nyt on XXX-firma varattuna tekemään 2h siivousta. En tiedä, miten se lasku maksetaan. Minun pitäisi myös saada isä silloin pois asunnosta. Heikko suunnitelmani on, että tulen pienten tyttöjeni kanssa kuuntelemaan ensin sen rähinän kun siivousfirma tulee - suostuuko isä silloin siivoukseen, huutaako hän niin että lapset pelkäävät, suostuuko lähtemään syömään jonnekin - mikä ravintola suostuu isän asiakkaakseen ottamaan - tämä suunnitelma menee ihan päin....

Olen kovasti isän takia lapsuudessani ja nuoruudessani kärsinyt ja hävennyt. Tuntuu todella pahalta, että omat tyttöni joutuvat nyt kärsimään samasta syystä, sillä olen ollut todella rajujen tunnemyrskyjen vallassa näiden velkojen selvittyä ja koko kämpänsiivousasian takia. Tekisi mieleni vain pestä käteni ja hyvästellä isäni.

Hyvin murheellisena,

Doisnea

Kirjoitin kymmeniä sähköpostiviestejä isäni kotikunnan sosiaalitoimen, kotipalvelun ja isännöitsijän kanssa. En halunnut soitella, koska puhuminen kiihdytti minut äärirajoilleni. Sähköpostilla pystyin kirjoittamaan asiallisesti ja harkitsemaan sanojani. Kerroin jokaisessa viestissä tunteistani. Kiitos että otat yhteyttä, en tiedä, en halua, minusta tuntuu, mutta kiitos. Mielestäni, ajattelin, koen velvollisuudekseni, tuntuu raskaalta, minua suututtaa, henkilökohtaisesti voin kertoa, ystävällisin terveisin. 

Kaikella tällä kerjäsin tsemppausta. Sano, että menee hyvin! Sano, että järjestetään yhdessä! Sano, että autan lomakkeissa ja laskuissa! Sano, mistä voin hakea apua! Mutta minua ei kohdattu.

Joiltakin kohdilta en muista kaikkea oikein. Olin niin viritettynä, että pienimmätkin epäasiallisuudet saivat minut raivoihin. Minua ärsytti suunnattomasti, ettei sosiaalityön viesteissä tervehditty tai viestejä allekirjoitettu. Kutsuttiin SA-palaveriin – en vieläkään tiedä mikä se on. Hoitokokous suunniteltiin – ai sellainenko, mitä rauhanyhdistyksessä pidetään?

Hoitokokouksessa kukaan ei tiennyt, kuka johtaa palaveria. Tarkoitus oli ollut suunnitella tulevaa hoitopaikkaa, mutta vaihtoehtoja ei ollut selvitetty. Isältä kysyttiin mihin hän haluaisi asumaan. Hänenkö olisi pitänyt tietää, mitä asumismuotoja on olemassa tai tarjolla? Kotiinhan isä halusi.

Ryhdyin puhumaan taloudellisesta edunvalvojasta. Sostoimi oli apunani, mutta oletti minun samalla hoitavan raha-asioita siihen, kunnes edunvalvoja olisi määräytynyt. Se tuntui minusta raskaalta ja epäoikeudenmukaiselta: minun pitäisi alkaa hakea toimeentulotukea, asumistukea, ties mitä. Lykkäsin laskujen eräpäiviä, sillä en hyvällä tahdollakaan pystynyt päättämään mitkä olisi pitänyt maksaa ensin, mitkä myöhemmin. Sostoimesta kerrottiin, että edunvalvontahakemukseen tarvitaan edunvalvojan nimikirjoitus ja hän oli seuraavat viikot kesälomilla. Tämä oli muuten virheellinen tieto, joten hakemus viivästyi viikkoja. Sinä aikana eläkettä kertyi tilille, minua suututti ja maksoin pois perintätoimistojen laskuja.

Onnittelen itseäni näistä pienistä saavutuksistani, kuten rauhallisten viestien lähettämisestä ja siitä että löydän sairaalan laskutuksen puhelinnumeron netistä.

On varmaan niinkin, että saamani kohtelu oli asiallista ja, no, tavallista. Muutuin kuitenkin heti vaikeaksi asiakkaaksi, kun käsiteltiin itselleni niin kipeitä asioita. En tiedä, osasivatko työntekijät tätä ajatella, vaikka sitä mielestäni sanoiksi muutin viesteissäni. Ehkä he vain ajattelivat työskentelevänsä sekopäisen naisen kanssa.

Tulevassa hoitopaikassa linja muuttui. Ennen isäni muuttoa sain jutella isän omahoitajan kanssa, joka kyseli myös minun jaksamistani ja tunteitani. Vastasin mielelläni hoitokodin soittaessa. He auttoivat ja tekivät kyselemättä. 

Asiakkaan näkökulman ymmärtäminen on vaativa juttu ja rutiineilla ja laeilla pyritään takaamaan kohtuullinen kohtelu. Uuvuttava ala tuo sosiaalityö. Sekä työntekijälle että asiakkaalle.