Sitten käy niin, että pankista tulee kirje, enkä enää putoa kuiluun. Ei humise korvissa ja näy vain mustaa. Ei kouraise vatsanpohjasta, kiristy leukapieli ja painu pää. Avaan kirjekuoren, teen mitä täytyy, ja homma jatkuu.
Sitten käy niin, että kolme tavallista viikkosiivousta on tehty huolettomasti hutiloiden ilman huutamista. Imuroin ja luuttuankin vähän. Kestän epäjärjestystä ja keskeneräisyyttä.
Ainakin näistä asioista huomaan muuttuneeni. Yritän luovuttaa turhista tehtävistä ja tavoitteista. Yritän olla murehtimatta kaikkia asioita yhtäaikaa etukäteen.
Jännittää tietysti, että olenkohan tällainen pitkään. Tämmöinenkö minä oikeasti olen? En oikein muista. Isäjutut alkoivat 1,5v sitten, sitä ennen oli pikkulapsivuosia.
Tuleeko minusta tällainen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti