Kolme varttia autuaallista vaeltelua kirpparilla. Muiden hyvien ostosten lisäksi löysin Pikku Kakkosen Tuomo Rannankarin CD:n "Tavattoman hyvätapaisia lauluja ystävyydestä" parilla eurolla. Syksyllä oli osunut vastaan parikin keikkaa, joten tätä oli etsitty, kun konsertissa ei ehditty levyä ostaa. Iines-biisi oli soinut mielissä ja ääneenkin.
Kotimatkalla oli auto täynnä pieniä tyttöjä, jumppatunnilta kotiin. Kuulin biisistä pari lainia: "Kun kääntyy viimeinen lehti ja satusi kesken jää". Kyyneleet tulvahtivat silmiin. Isän tarina jäi kesken. Se meni ensinnäkin ihan helvetin pieleen. Sadussa piti olla sellainen loppu, että lapsenlapset kipuaisivat papan polvelle kuuntelemaan satuja. Siellä papan tuvassa, vihreällä plyysisohvalla leivinuunin vieressä. Ja papan seinäkello tikittäisi ja löisi tunteja. Siunattu pimeä talvi. Itkin koko kotimatkan.
Mä haluan leikkiä aamun asti
valvoa koko yön
tanssia vielä tanssin
ett' sydän hullummin vielä lyö
tuijottaa syvälle silmiin
silmiin mun ystävää
jos ei sinua ole
en ole minäkään
jos ei sinua ole
en ole minäkään
Haluun kuulla vielä kun naurat
edes vienosti hymyile
vaikka äänesi liian on hauras
tätä laulua hyräile
jos ei sinua ole
en ole minäkään
Tänä yönä jos matkalle lähdet
rannalle yksin jään
vaikka kertoisit minkä tähden
en ymmärrä sittenkään
Mikset mukaasi minua ottaa
voi uuteenkin seikkailuun?
Mikset mukaasi nyt voi ottaa
jos matka on ikuisuus?
Kun kääntyy viimeinen lehti
ja satusi kesken jää
lamppusi sammumaan ehtii
jään vierelles lepäämään
Jos ei sinua ole
en ole minäkään
Jos ei sinua ole
en ole minäkään
Tänä yönä...
Mä haluun leikkiä aamuun asti
valvoa koko yön
Tanssia vielä tanssin
ett' sydän hullummin vielä lyö
Tuijottaa syvälle silmiin
silmiin mun ystävää
jos ei sinua ole
en ole minäkään
Jos ei sinua ole, en ole minäkään.
Tässä kappaleessa laulaa kauniilla, kauniilla äänellä Tuomo Rannankarin tytär Matilda Rannankari. Kotona kuuntelimme levyä ja pyysin omaa tytärtäni vielä pistämään tämän, niin kaunis on ääni. Kesken ruoanlaiton tajusin vasta kuunnella muutakin kuin kaunista ääntä. Sanat avautuivat, itkuhanat avautuivat.
Isä, kun sinua ei ole, minä en ole enää tytär. Ja sitä minä haluan olla. Haluan olla se vanhempaansa ihaileva ja rakastava lapsi. Haluan surra sinua, niin kuin vanhempansa menettänyt lapsi ilman vuosien vihaa pettymystä. Milloin minä näin viimeisen hymysi? Kai silloin, kun näytin pojanpoikasi kuvan kännykästä. Vaikka kertoisit lähdöstäsi, alkoholismista tuhoavana sairautena, en silti ymmärtäisi. Tuntisin silti itseni hylätyksi.
Ja niin olen surrut isäni kuolemaa. Jos ei sinua ole, en ole minäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti