Siis mindfullnessiä. Jos en vaan aattelis mitään? Pitää ittensä pirun kiireisenä, niin, että taju kankaalla makaa illat haistellen karvalankamaton eri aromeja. Ei ehdi aatella, ei ehdi tuntea. Hirveen hyvä. Ollaan melkein siinä, missä olin ennen näitä vuotoja.
Alkuviikosta otin riskin erään nuoren herran kanssa. Löin nämä korttini pöytään. Tiesin, että jotain ässiä silläkin on hihassa, en vaan tarkkaan tiennyt mitä. Ja kappas kehveliä, se iski värisuoran pöytään. Mutta sanotaanko, etten ole ikinä nähnyt niin hyvin pelattua kättä. En ikinä yhtään 14-vuotiasta, joka olisi kävellyt itse sossuun ja sanonut että nyt riitti jumalauta. Mulle ei olisi tullut tuon ikäisenä mieleenkään. Rohkeutta, tinkimättömyyttä, sisua.
Katoin taas Pullopostia lapsuudesta. Liekö Rovaniemen murre, mutta Pia-Sofian tarina liikutti kyyneliin. Hän mietti tarinassaan anteeksipyynnön merkitystä. Että äiti oli raittiina, muttei pyytänyt anteeksi. Ehkä sitä samaa olin minäkin odottanut, ja nyt mahdollisuudet siihen ovat menneet. Pia-Sofia kertoi myös siitä työstä, jonka oli tolkkuuntumiseensa eteen tehnyt. Ja se kosketti. Että joku muukin joutuu taipumaan sen edessä, ettei ihan itse selvinnytkään.
Toiset tajuaa 14-vuotiaina, toiset oottaa 34-vuotiaiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti