Suvun vanhin soitti minulle kyselläkseen isäni kuulumisia. Olin onneksi vasta soittanut osastolle ja saatoin kertoa kuulumisia. Hoitajallakin oli ollut aikaa jutella. Hoitaja kannusti vierailulle: "Tulkaa vaan!" Sen enempää ei tarvinnut sanoa, että meikäläisellä jo omatunto kolkutti ja pakkasin jälkikasvua autoon vierailua varten.
Suvun vanhimmalle kerroin, että aivohalvauksen jälkeen isä on ollut helposti hoidettava. Aggressiivisuus on jäänyt pois ja hän ottaa vastaan tarjotut toimenpiteet. "Mutta onhan hän pohjimmiltaan luonteeltaan pehmeä." Niinkö? Minun on vaikea sanoa, olin vain lapsi, kun olen isääni eheänä ja raittiina tavannut. Myöhempinä vuosina luonne oli muuttunut kymmenien vuosien alkoholinkäytön ja ruumiin rappeutumisen vuoksi.
Jos isäni on luonteeltaan pehmeä, minä olen kova. Bring it on, ei tunnu missään. Meikä kestää. Mitä vaan. Ja huudan kovempaa takaisin. Osaan varmasti sanoa pahemmin kuin sinä. Mä olen sellainen badass että heiveröisempiä heikottaa. I'm bad!
Jos olisin hyvä, olisinkin oikeastaan vahva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti