Moka on lahja, he väittävät. Siitä voi oppia, kasvaa,
kehittyä. Ilman yrittämistä ei olisi yrityksiä, ei tapahtuisi mitään, ei
nähtäisi mahdollisuuksia ja rikottaisi rajoja. Aivan. Mutta eikö olisikin
mukavampi onnistua?
Minusta olisi luottavaisempaa ja järkevämpää toimia, kun
minulla olisi oikeat taidot ja tiedot, riittävä valmistautuminen ja ennakointi.
Mikä lahja se sellainen on, joka tuottaa toiselle mielipahaa ja harmia,
aiheuttaa stressiä ja epäluottamusta? Koska sellaista minun mokailuni on. Lähes
anteeksiantamatonta. Pystyn tuhoamaan ystävyyssuhteita, aiheuttamaan
tahtomattani rahallista menetystä ja virheiden kautta tarpeetonta kiirettä ja
syvää mielipahaa.
Ei sellainen moka ole lahja. Pystyn kyllä nauramaan
itselleni ja usein onkin päivissä kaskujen aihetta. Ja niin niin, virheistä voi
oppia. En kuitenkaan ymmärrä, miksi virheistä pitäisi iloita ja nauttia, kun
niitä on jo alla oppimiseen riittävä määrä. Silti teen virheitä, erehdyn ja
tiuskin. Minä mokaan. Enkä suinkaan siitä iloitse. Tekemäni moka ei ole lahja,
jos se millään muotoa vahingoittaa toista ihmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti