Vaatehuolt(o)a

Nyt isälläni on valtion tarjoamat laitosvaatteet. Puoli vuotta sitten hän kulki omissaan, kolmekymmentä vuotta pestyissä kauluspaidoissa ja suorissa housuissa. Pyykkäämiseen ei nuuka ihminen tarvitse edes pulveria. Kun odottaa tarpeeksi kauan, pyykit kuivuvat myös kasassa pesukoneen päällä.

Kun kämpästä piti lähteä, mukaan tulivat vain päällä olleet vaatteet. Myöhemmin minä kävin hakemassa sen, mitä auton takakonttiin mahtui. Sen, mitä ajattelin peseytyvän 90 asteessa menemättä pilalle. Vuosikymmenten tupakanihvi ei lähde edes keittopesussa kaikesta. Haalin parhaimmat nopeasti roskasäkkeihin, hengittäminen oli kämpässä vaikeaa, enkä halunnut möyhiä vaatekasoja. Myöhemmin heittelin puolet pois reikäisinä ja risoina.

Ysikympin pesujen jälkeen tuuletin. Keksimme myös otsonaattorin vuokraamisen ja sillä hajut poistuivatkin paksuista talvivaatteista. Suljetussa tilassa vuorokauden pöhissyt laite raikasti kaikki pinnat, jotka olivat avoinna. Hieno kapine. Pesin saappaita painepesurilla ja kuivatin kesäauringossa. Pesin villasukkia vain huomatakseni, että ne olivat reikäisiä.

Pyykinpesun jälkeen pesin pyykkikoneen. Pesin kuivaustelineet ja pyykkipojat. Pesin itseni.

Sitten alkoi kirppareiden kierto. Koska isäni oli vain juonut, ei syönyt, oli haussa miesten XS-koko. Miesten vaatteita on kirppareilla muutenkin huonosti, pieniä vielä huonommin. Tingin hinnoista. En raaskinut ostaa vyötä kaupasta, mutta hoitaja lahjoitti yhden.

Tässä viimeisimmässä laitoksessa talo tarjoaa vaatteet. Enää pyykkiä ei tulekaan, koska talo tarjoaa myös vaipat.

Pystyn kertomaan mitä tein, mitä ostin, mitä heitin roskiin. Pystyn laittamaan tapahtumat aikajanalle ja katselemaan niiden kulkua. Mutta en pysty kertomaan, mitä tunnen.