Isä on kuollut.
Isän tili käytetään hautajaiskulujen kattamiseen ja sen jälkeen velkojat jäävät nuolemaan näppejään. Kaikki on poispyyhitty, kaikki on anteeksiannettu. Ei velkoja, ei asuntoa, ei tavaroita, ei mitään.
Ihmisestä ei jää jäljelle mitään.
Tässä vaiheessa olisi hyvä alkaa tosissaan uskoa tuonpuoleisiin. Laittaisinko isän ajatuksissani kostona sinne manan majalle, että kärsipä siellä sitten. Vai pilvenreunalle kyttäilemään, että mihin ne tilillä olevat rahat käytetään. Tätini itki puhelimessa, että pelkää, ettei isäni pelastunutkaan. Vaikka ei olisikaan kyse ihmisen teoista, vaan Jumalan armosta.
Niin, ihmisestä jäävät tietysti muistot. Ovatko ne sitten kaikki anteeksiannetut kuoleman jälkeen, niin kuin velatkin?
*
Huomenna on hautajaiset. Ehkä sitten tulee se itku. Toivon niin. Kotona ehtii itkeä vähän, sitten joku perheestä häiritsee hyvin alkanutta tunnepurkua. On ollut synkkää jutella itkevien sukulaisten kanssa itse kylmän tunteettomana.
Kun yö on musta,
mustat puut
ja myrsky pauhaa täällä,
sen sydämestään unohtaa
et meidän järvein päällä
myös asuu henki jumalan
ja iäisyyden verho on aina auki sielulle
ken osaa löytää sen.
- CMX, A. W. Yrjänä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti